Antiautoritaari- ja anarkistisivuja osa 3 (lokakuu 2015)

autonomous.stencil

Antiautoritaarinen liikehdintä on kasvussa Suomessa ja tämä näkyy myös erilaisten verkkosivujen kasvussa. On siis korkea aika päivittää vuoden takaista listaa antiautoritaareista netissä. Tieto yhä useammista projekteista löytyy nykyään somesta, jonka käytöstä pitää myöhemmin kirjoittaa yksi tai ehkä useampikin teksti.

Mainitaan ensiksi, että viime listauksesta oli unohtunut yksi merkittävimmistä suomenkielisistä radikaalisivustoista eli Varisverkoston kotisivu. Variksen sivuilta löytyy uutisten lisäksi analyyttisempia tekstejä antifasismista ja äärioikeistosta sekä tietoa erilaisista tapahtumista. Osin samoista aiheista kirjoittaa jo aikaa sitten aloittanut bloggaaja Ilon Militantti.

Kesällä 2015 perustettiin kaksi laajempaa tai ainakin sellaiseksi aikovaa antiautoritaarista yhteenliittymää. Alusta on kesäkuussa 2015 perustettu maanlaajuinen anarkistiliitto. Vapaa syndikaatti taas  on tuore työläisten vapaa yhteenliittymä, jonka on tarkoitus laajeta anarkosyndikalistiseksi ammattiliitoksi. Kummallakaan sivulla ei ole vielä juurikaan sisältöä, mutta kannattaa seurata miten ne kehittyvät.

Toimitus on keväällä 2015 perustettu lupaavalta vaikuttava verkkojulkaisu, jossa on tähän asti julkaistu kommentteja ajankohtaisiin tapahtumiin, analyysia ja pohdintaa sekä käännöstekstejä.

Pohjois-Syyrian Rojavan vallankumouksesta löytyy tietoa Helsingin Rojavan puolesta -ryhmän Tumblr-sivulta: Rojavanpuolesta.tumblr.com. Aiheeseen liittyvää sisältöä löytyy enemmän ryhmän Facebook-sivulta ja Twitter-tililtä.

Uutiskynnyksen Tunkekaa innovaatiot perseeseenne -banderollilla rikkonut opiskelijoiden Angry Students -ryhmä operoi edellisen ryhmän tapaan enemmän Twitterillä ja Facebookilla, mutta ryhmältä löytyy myös Tumblr-sivu. Angry Students teki opiskelija-aktivismia jo ennen kun siitä tuli uudestaan coolia, mutta laajempaa kuvaa opiskelijaliikkeestä saa seuraamalla Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen valtauksen myötä syntynyttä Yliopistovaltaus-liikehdintää. Ajan hengen mukaisesti Yliopistovaltaus on ainoastaan Twitterissä ja Facebookissa. (Tässä vaiheessa alkoi tuntua siltä, kun tämä postaus olisi internetin ylikansallisten suuryritysten sponsoroima mainos. Meidän pitäisi saada palkkaa sosiaalisen median käytöstä… Yritän tässä parhaani mukaan linkata muualle kun kaupalliseen mediaan, jos ryhmillä vain on käytössä muita kanavia jota pitkin tiedottaa.)

Kekkosen Sipilän toukokuussa muodostama perusporvarihallitus on synnyttänyt vastavoimansa. Liikehdinnän ympärille syntyi Yleislakko.org ja Eileikata.fi. Samaan sarjaan voidaan laskea Kumu.info, syksyllä 2015 aloittanut teoreettinen verkkojulkaisu.

Alkusyksyä piristi myös uusien blogien ilmaantuminen, joista lukemisen arvoisia ovat ainakin Caradura’s Lounge ja Ilonpilaaja.

Kaiken somepöhinän keskellä Takku.net säilyttää edelleen asemansa keskeisenä paikkana lukea ja seurata anarkistista ja antiautoritaarista liikettä Suomessa. Hajautetumpaan suuntaan jokaisen uuden antiautoritaarisivuston myötä menevä autonominen media kuitenkin kasvaa. Yksi Takun rooleista vaikuttaakin nykyään olevan entistä enemmän muualla julkaistujen tekstien kokoaminen yhteen helposti löydettävään paikkaan.

Aiemmat osat:

Antiautoritaari- ja anarkistisivuja osa 1

Antiautoritaari- ja anarkistisivuja osa 2 (englanninkielisiä)

This entry was posted in anarkismi, antikapitalismi, media. Bookmark the permalink. Both comments and trackbacks are currently closed.

One Comment

  1. Posted 2020/08/07 at 02:42 | Permalink

    [url=https://anticancer24.ru/shop/460/desc/sofoxen-daclaxen]софосбувир даклатасвир 3 генотип[/url]

One Trackback

  • By URL on 2020/07/01 at 21:08

    … [Trackback]

    […] Informations on that Topic: punainenkortti.noblogs.org/post/2015/10/17/antiautoritaari-ja-anarkistisivuja-osa-3-lokakuu-2015/ […]