Miten saamme elämälle välttämättömän alkutuotannon haltuumme?

Nimimerkki 12 Volttia kirjoittaa vieraskynässä nykyisenlaisen ruoantuotannon ongelmista ja sen uudelleenjärjestelyn mahdollisuuksista.

Miten saamme elämälle välttämättömän alkutuotannon haltuumme?

1. Ongelmia ruoantuotannossa

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on tutkia ruoantuotannon uudelleen järjestelyn mahdollisuuksia ilman saastuttavaa teknologiaa, alati hupenevaa öljyä, sekä epäoikeudenmukaista resurssien- ja työnjakoa. Toisin sanoen, tarkoituksena on tutkia ruoantuotannon uudelleen järjestelyn mahdollisuuksia kamppailussa kohti maailmaa, joka olisi hyvin erilainen verrattuna nykyiseen.

Usein törmää väitteisiin nykyisen järjestelmän välttämättömyydestä ja luonnollisuudesta. Nykyhetkeä pidetään neutraalina ja epäpoliittisena alkutilana, jolle ei ole todellisia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja etsivät radikaalit kuulevat huomautuksia ajatustensa epärealistisuudesta, sekä syytöksiä kykenemättömyydestä esittää konkreettisia, houkuttelevia vaihtoehtoja nykyiselle tuotantojärjestelmälle ja yhteiskunnalle.

Tuotannon järjestäminen onkin merkittävä asia, jota toivoisin mietittävän useamminkin nykytilanteen valossa länsimaisessa anarkisti- ja laajemmin antiautoritääriliikkeessä. Teksti ei pyri argumentoimaan kaikkia nykyjärjestelmän osa-alueita vastaan, vaan keskittyy huomioimaan paikallisesti ruoantuotannon vaikutuksia. Aiheen laajuuden vuoksi olen keskittynyt vain Suomeen. Kirjoitus on ensimmäinen osa aihetta käsittelevää sarjaa.

Missä tilanteessa elämme nyt?

”Maanomistuksella on taloudellisessa, sosiaalisessa ja valtiollisessa suhteessa tärkeä merkitys. Taloudellisesti sen merkitys on siinä, että toimiessaan tärkeiden tuotannollisten voimien lähteenä se tarjoaa raaka-aineet tuotannolle ja määrää siten suurelta osalta sen tulojen muodostuksen. Sosiaalisessa ja valtiollisessa suhteessa maanomistus on tärkeä siksi, että se palvelee asumispohjana väestölle ja määrää suurelta osin varallisuuden jakautumisen sekä työnteon mahdollisuuden.”(1)

Käsittelen Suomen maataloutta siitä tehtyjen kokonaisvaltaisten tilastojen pohjalta, kuitenkin pyrkien keskittymään kasvien tuotantoon erinäisistä syistä. Valitettavasti tilastojen saatavuus vaihtelee, mutta olen pyrkinyt sisällyttämään tekstiin mahdollisimman ajankohtaista tilastotietoa.

Alkutuotannossa työskentelee Suomen työssäkäyvästä väestöstä noin 5 %.  Alkutuotannolla tarkoitetaan alkutuotannon tuotteiden tuotantoa, kasvatusta ja viljelyä sekä sadonkorjuuta, lypsämistä että kaikkia eläintuotannon vaiheita ennen teurastusta. Se sisältää myös metsästyksen, kalastuksen ja luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen.(2) Alkutuotantoaovat esimerkiksi maidon- ja munantuotanto, lihakarjan kasvatus, kalastus ja kalanviljely, kasvisten ja hedelmien sekä viljan ja sienten viljely, hunajantuotanto, luonnonvaraisten marjojen ja sienten keräily sekä metsästys.(3)

Alkutuotanto on muuttunut dramaattisen paljon maatalousyhteiskunnasta nykypäivään. 1800-luvulla suurin osa väestöstä eli maataloudesta tai sen sivutuotteista. 1900-luvun taitteessa enää puolet väestöstä, nykyään alle neljännes. Väestön valtaosa on kaupungistunut, ja maataloustuotantoa harjoitetaan teollisesti väestön ruokkimiseksi ja vientiin. Tilakoot ovat kasvaneet talousjärjestelmän luomissa paineissa, ja maatalous on muuttunut riippuvaiseksi öljystä ja fosforista. Maa- ja metsätalous käytti vuonna 2004 kevyttä polttoöljyä 440 000 tonnia. Ennen 1950-lukua maataloudessa energian lähteenä käytettiin pääasiassa puuta.(4)

Tilakoot kasvavat jatkuvasti ja pienet tilat lopettavat, sillä maatalouden harjoittaminen pienillä tiloilla on taloudellisesti kannattamatonta tukijärjestelmien ja markkinatalouden paineiden vuoksi. EU-tukijärjestelmä painostaa maatiloja keskittymään vain muutaman, tai jopa yhden kasvin viljelyyn tuotantosidonnaisten tukien avulla. Tuotantosidonnaisilla tuilla tarkoitetaan tukia, joita maksetaan siitä, että tilalla kasvatetaan tiettyjä kasveja tai pidetään tiettyjä eläimiä. Tuotantosidonnaista tukea saa tällä hetkellä Suomessa maidon-, naudanlihan- ja lampaanlihantuotanto, valkuais- ja öljykasvit sekä tärkkelysperuna.(5) Muut tuet määräytyvät viljelysmaiden pinta-alan mukaan.

Investointi kalliisiin maatalouskoneisiin ja muuhun välineistöön on helpompaa suurille tiloille tulojenkin ollessa suurempia. Alkuinvestointien jälkeen keskitetty monokulttuurimaanviljelys supistaa menoja koneiden korvatessa työvoimaa. Maatilojen kannattavuus suurenee tilakokojen suuretessa, ja lainoja myöntävät pankit painostavat tilallisia yhä suurempiin investointeihin.(6)

Taloudellinen kannattavuus

Ruoantuotannon kustannukset ylittävät jatkuvasti voitot. Ala ei tulisi toimeen ilman valtion- ja EU-tukia. Vuoden 2012 tilasoissa maa- ja puutarhatalouden tuotantokustannukset olivat 6981 milj. euroa, ja tulot ilman tukia vain 3785 milj. euroa. Eli kustannukset ylittivät yli puolella voitot.(7)

Tilakokojen kasvu

Vuonna 2013 maatilan keskimääräinen viljelypinta-ala oli 41,5 ha.(8) Maaseudun tulevaisuus uutisoi vuonna 2012 keskimääräisten tilakokojen vuonna 2016 olevan jo 45 hehtaaria, ja yli 50 hehtaaria vuonna 2020. (6) Tutkimuksen julkaisemishetkellä keksimääräinen tilakoko oli 38 hehtaaria.

Ruoantuotannon keskittyminen on huolestuttavaa resurssien hallinnan kannalta. Suuret tilakoot ovat myöskin tehottomampia ruoantuotannossa pinta-alallisesti, vaikka taloudellisesti tuottavatkin pientiloja halvemmalla koneiden syrjäyttäessä palkattavia työntekijöitä.(9)

Ympäristövaikutukset

Nykyisenlainen keskittynyt monokulttuurimaatalous on myös osasyynä muun muassa Itämeren rehevöitymiseen fosforipäästöjensä vuoksi, ilmastonmuutokseen, sekä viljelykasvien geeniperimän ja muun kasvikunnan yksipuolistumiseen. On ilmeistä, ettei ruoantuotanto nykyisellään ole kestävä, vaan tuhoisa.

Monokulttuuriviljely toimii siten, että yhtä kaupallisiin tarkoituksiin soveltuvaa kasvia viljellään laajalla alueella monta satokautta peräkkäin. Näin pystytään tuottamaan pienellä työvoimalla suuri määrä satoa. Saman kasvin viljely samalla alueella, varsinkin pitkäkestoisesti vaatii kemiallisia lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä, sekä tietysti öljyllä kulkevia maatalouskoneita.

Maaperä köyhtyy kasvin tarvitsemista ravinteista äkkiä ilman viljelykiertoa taikka monipuolista kasvistoa hedelmöittämässä maaperää. Monet tuholaiset ovat erikoistuneet tiettyihin kasveihin, joten ne menestyvät monokulttuuriviljelmillä samojen kasvien kasvaessa pelloilla jatkuvasti.

Kemialliset lannoitteet ja tuholaismyrkyt saastuttavat muun muassa vesistöjä, ja jättävät jälkensä myös tuotettuun ruokaan. Suomen maatalouden tuottamat kasvihuonekaasut olivat vuonna 2012 6 milj. t CO2–ekv. (kuusi miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalentteja) Suomen maatalouden prosentuaalinen osuus kasvihuonepäästöistä liikkuu vuosittain noin kymmenessä prosentissa. Maailmanlaajuisesti prosentti on noin 25 %. On kuitenkin huomioitava, että ympäristöongelmat ovat globaaleja, eikä niitä voi yksiselitteisesti jäljittää tiettyjen maiden alueille. Suomessa tuotetut eläimet esimerkiksi syövät ulkomailta tuotua soijaa ja muuta rehua, jonka tuottamisen ympäristövaikutuksia ei ole laskettu kuuluvan Suomeen. Entä kun Kiinassa tuotetaan ympäristöä tuhoavalla tavalla elektroniikkaa, joka päätyy meidän käyttöömme länsimaissa, kenen niskoille ympäristövaikutukset tulisi laittaa?

2. Työllistymis-. ja tuotantorakenne

Melkein puolet alkutuotannon ulkopuolella työllistyvistä ihmisistä, 45,3% työllistyy yksityisissä palveluissa, kuten kauppojen kassoilla, kahviloissa, kampaamoissa jne. Byrokraatteja on 24%. Loppujen työpaikat ovat jakautuneet teollisuuden ja rakentamisen piiriin. Tämä on tyypillinen teollistuneen maan työelämän rakenne. Työelämän rakenne ei pohjaa tarpeille, vaan kulutuksen ylläpitämiselle. Työllistymisessäkään ei siksi ole tärkeää mitä tekee, kunhan tienaa palkkaa, maksaa veroja ja osallistuu kuluttamiseen. Valtaosa tekemästämme palkkatyöstä ei ole hyödyllistä meidän itsemme kannalta. Sillä tuotetaan enimmäkseen viihdettä, jolla turruttaa itsemme. Käytämme sen tuottamiseen yli puolet päivistämme, jotta voimme paremmin rentoutua vapaa-ajalla tuottamamme viihteen keinoin. Halutessamme voisimme työskennellä vähemmän, ja tuottaa vähemmän tavaroita ja palveluita kulutettavaksi. Kuluttamamme tuotteet eivät ole tyytyväisyytemme ehto, perustarpeiden tyydyttäminen ja vapaus ovat.

Vuonna 2008: EK tilasto, Suomen työpaikat

alkutuotanto 4,8%
koko teollisuus 18,1%
rakentaminen 7,6%
yksityiset palvelut 45,3%
valtionhallinto 5,7%
paikallishallinto 18,3%

Suomen nykyinen ruoantuotanto ylittää omavaraisuuden tarpeet. Osa tuotteista menee vientiin, osa roskiin. Tuotanto perustuu nykyisellään yllämainittuihin seikkoihin tuontienergiasta. Ruoantuotanto, ja elämä ylipäätänsä, on kuitenkin ollut mahdollista jo ennen öljyriippuvuutta. Muutos keskitetystä, tuontienergialla tuotetusta ruoasta sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin malleihin ei ole pieni. Meidän on silti yritettävä, ja mitä aikaisemmin alamme kehittämään ratkaisuja, sitä paremmin voimme välttää nälänhätää, resurssipulaa ja kärsimystä. Viimeistään öljyn loppuessa, tai jo sen huvetessa, koko ihmisten maailma tulee olemaan kriisissä.(10)

3. Maakiistat, taistelut tuotannosta

Suomessa on ennenkin käyty taistelua maanhallinnasta ja tuotannon hallussapidosta. Suomen sisällissota vuonna 1918 puhkeamiseen vaikutti muun muassa pitkään jatkunut torpparikiista, jossa oli kyse maanhallintaoikeuksista, oikeudesta oman työn tuotantoon, sekä asumisoikeuteen. Nykyään nämä aiheet ovat julkisessa keskustelussa äärimmäisen epäpolitisoituja. Maan ja asuntojen yksityisomistus ja vuokraus ovat itsestäänselvyyksiä, ja niitä jotka nämä totuudet kyseenalaistaa ei oteta vakavasti.

Suomessa suuri osa niistä 5 % jotka työskentelevät alkutuotannossa, esimerkiksi maatiloilla omistaa omat maansa. Luonnollisten henkilöiden omistamia maatilayrityksiä MVL tarkastelussa oli vuonna 2012 kaikkiaan 50 001 kappaletta. Kaiken kaikkiaan maatiloja oli 56 623.(11) Täten voidaan pelkistää, että nykyiset viljelymaat ovat väestön viiden prosentin hallussa.

Alkutuotannon hajauttaminen vaatisi siis viljelymaiden uudelleen jakoa. Mikäli maanviljelystä harjoitetaan ilman tuontienergiaa, siihen vaaditaan enemmän työvoimaa kuin 5% väestöstä. Viljelymaiden tulisi olla taas viljelijöiden ja yhteisöjen yhteisesti ja paikallisesti hallinoituja, jotta kaikki pääsevät osallistumaan elinehtojen toteuttamiseen, eivätkä ole maanomistajien kiristettävissä.

Laaja yhteiskunnallinen resurssien uudelleenjako onkin sosiaalisen vallankumouksen perusta. Tämän tapahtumasarjan toinen puoli on se, miten jako tehdään, miten tuotanto järjestetään itseorganisoituneesti ja työnteko jaetaan tasa-arvoisesti.

Miten eteenpäin?

Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on parhaillaan käynnissä lukuisia kestävän ruoantuotannon projekteja, mutta Euroopassa ruoantuotantoprojektit eivät ole kasvaneet vastaaviin mittoihin. Suomessa on yksittäisiä ekokyliä, joissa ihmiset pyrkivät järjestämään elämänsä ja tuotantonsa omavaraisesti omassa yhteisössään. Monet harrastavat hyötykasvien viljelyä vapaa-ajallaan, ja käynnissä on myös joitain poliittisin perustein järjestäytyneitä yhteisöviljelyprojekteja. Viljelymaata myös on vallattu ja vallataan jatkuvasti jonkin verran.

Ekokylissä ja monissa muissa omavaraisuusprojekteissa on kuitenkin ongelmana se, että kaikki eivät todellakaan pysty ostamaan maatiloja tai siirtolapuutarhoja, vaikka haluaisivatkin. Resurssit ovat jakautuneet epäoikeudenmukaisesti maailmassa, eikä omavaraisuuden harjoittaminen itsessään haasta sitä.

Ratkaisun täytyy löytyä ilman pääomaa. Siispä avainsanoja ovat maaomistussuhteiden kyseenalaistaminen ja suora toiminta, jolla yksityisomistus uudelleen jaetaan yhteisöllisesti. Näistä aiheista ja kamppailuista kirjoitetaan sarjan ensi osiossa.

Viitteet:

1. http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/maanjaot/maanomistusjatyovoima.htm

2.    (yleinen elintarvikeasetus (EY) N:o 178/2002, 3 art.).

3.    Lisäksi elintarvikelain 22 §:n mukaan alkutuotannoksi katsotaan elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen alkutuotannon tuotteiden luovutus suoraan kuluttajalle. (http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/alkutuotanto/)

4.    Vuonna 1970 öljyä kulutettiin 250 000 tonnia. Jo kuitenkin vuonna 1990-luvulle tultaessa oli öljyn kulutus maataloudessa kasvanut nykyisiin mittoihin, vuonna 1989 käytettiin kevyttä polttoöljyä 477 000 tonnia. http://www.motiva.fi/files/2382/Esiselvitys_Energiank_ytt_sek_uusiutuvien_energiamuotojen_hy_dynt_mispotentiaali_suomalaisilla_maatiloilla_15082005.pdf,
tilastokeskus

5.    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60234-ilon-paiva-maanviljelijoille-suomi-edelleen-epasuotuisa-alue

6.    http://yle.fi/uutiset/pienilla_maatiloilla_kovat_paineet_naissa_systeemeissa_ei_voi_jatkaa/6834802

7.    http://www.stat.fi/til/mtalt/2009/mtalt_2009_2011-11-29_tau_001_fi.html,
http://www.ruokatieto.fi/ruokafakta/tietohaarukka/maatalous

8.    maataloustilastot.fi

9.    Gallup Elintarviketiedon Maatilojen kehitysnäkymät –tutkimus

10.    Luomutuotannon tuottavuudesta lähteitä mm: http://rodaleinstitute.org/our-work/farming-systems-trial/, http://www.naturalnews.com/038117_organic_farming_industrial_agriculture_comparison.htmlhttp://www.anh-europe.org/news/organic-farming-blows-conventional-farming-out-of-the-water, http://www.nature.com/nature/journal/v410/n6831/full/410926a0.html,

11.Maatilatalouden tuloverolain perusteella verotettuja aktiivimaatilayritykset, tilastokeskus 2012

12.    lukuisa lähteitä löydettävissä, mm. http://www.mnforsustain.org/oil_peaking_of_world_oil_production_study_hirsch.htm http://aikalainen.uta.fi/2013/06/04/oljyn-loppu-on-maailman-alku/

This entry was posted in ruoantuotanto, suora toiminta, ympäristö. Bookmark the permalink. Post a comment or leave a trackback: Trackback URL.

Post a Comment

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*
*